EN ITSEASIASSA itse tiedä, miksi tässä kävi nyt näin. Tai no siis tiedän. Musta tuntuu, ettei mun ajatukset ja mielipiteet oikein pääse muullatapaa pinnalle, ellemmä kirjota niitä nytte blogiin. Tai siis, ajatukseni jäis vain minun ja kavereitteni välisiksi, jotka tosin eivät aina kaikkea tarkoittamaani ymmärrä... Enkä oleta, että kukaan ymmärtäis. Kaikkea siis. Mutta ehkä nyt löydän helpommin ihmisiä, jotka ajattelevat samoin (tai erilailla!), koska minulla on BLOGI.

JA TOISEKSI, tuntuu, että mun pää räjähtää, ellei voi purkaa tätä kaikkea johonkin - siis johonkin, joka ei ole minussa. Niin että valitsin Internetin, koska päiväkirja on niin... yksityinen ja itselletarkoitettu, omista osioista tilittävä ja vanhanaikainen. Ei sillä, etteikö minulla silti olisi päiväkirjaa. Mutta joo ei siitä enempää.

BLOGI. Mistä sain idean perustaa blogin? Hävettää myöntää, mutten ollut uullut koko sanaa ennen kuin vuosi sitten luin  Tuija Lehtisen kirjan www.liisanblogi.net. Se kirja on ihan loistava, oikeesti, suosittelen lukemaan sen. Pitäs muuten itekki lukea se uudemman kerran taas vaihteeksi. No, eli sen luettuani tiesin suurin piirtein, mikä blogi on. Seuraava pulma oli: Miten perustan sen? Miten se luodaan? Ja mihin? Olin jo sitä ennen luonut Freewebsiin sivuja (jooh, ainaki kymmenen eri virtuaalitallia!), mutta en tiennyt yhtään ilmaista bloginhallintapohjaa (taas paljastuu vähäinen netissä surffailuni). Kunnes kaverini tietämättään antoi minulle vihjeen: blogitus.net. Sinne tein ekan blogini - taisi olla Einsteinin Eroavat Painovoimateoriat tai jotain - mutta siihen se jäi. Hukkasin salasanan. NÄin kävi myös toiselle, Nonnamed - nimiselle blogille. Se tyssäs siihen. Muistan kyllä osoitteet kunmkaankin mutta älkää kuvitelko että niitä joskus antaisin - tai voisinkin antaa, jos siellä olis mitään nähtävää. Mutta ei ole.

MUN EKA blogi - innostus siis jäi siihen. Se uinui siellä jossain syvällä, kunnes vuodenvaihteessa se pulpahti taas pintaan: alkunsa sai Blogger-blogi Rat in a Cage. No, jäi sekin siihen... Kunnes löysin Vuodatuksen. Ja nyt, yli vuoden jahkailus jälkeen, voin vihdoin ylpeänä sanoa: MINULLA ON BLOGI!

JA TÄSTÄ kiitos kuuluu

  • Tuija Lehtisen mainiolle kirjalle www.liisanblogi.net (joka muuten on myös oikea blogi. Tai siis oli)
  • Vuodatus.netillä sivutilasta
  • Sivupohjien tekijöitä pohjasta (napit löytyy laatikoista)
  • Sille nimettömälle kaverilleni<3
  • Smashing Pumpkinsille, kun tekivät biisin Bullet with Butterfly Wings
  • Metallicalle, kun tekivät biisin Disposable Heroes

Kiitän ja kumarran teitä kaikkia

~~

Image1.png

 

np. Helloween - Sole Survivor